Seventeen [Tokio Hotel, TB, NC-17, suomi]

Seventeen by ich_bin_nicht_ich // Lily 

Well he seemed broken hearted / Something within him / But the moment, that I first laid, eyes on him / All alone on the edge of the seventeen 

Siitä on aikaa ku oon lukenu tän viimeks. Voisin varmaa ihan huoletta sanoa että yli kolme vuotta, mutta koska oon edelleen ihan törkeen huono vuosissa, en sano mitään varmaa. Mutta edelleen tää ficci on jotain upeeta ja raapasee syvältä.

Kaikki alkaa kuinka elämä ei ole ihan niin yksinkertaista, kun sen vois antaa ymmärtää ja kuinka erilaiset kohtalot kohtaa ja muodostaa jotain upeaa, isoa, jotain kuitenkin. Tom on hikke, suosittu hikke, jonka isoisällä on keilahalli, jossa Tom on viettäny koko lapsuutensa. Bill on kaikkea muuta kuin hikke, ennemmin sosiaalinen häirikkö, jonka pitää päästä matikasta läpi.

Periaatteessa tohon vois kiteyttää koko ficin, mikä kyllä sais koko mönjän kuullostamaan tyhmältä, yksinkertaselta, eikä todellakaan sellaselta joka ottaa sisäänsä ja pitää siellä. Mutta Lily on mahtava kirjottaja, ihan oikeesti. Lily on yksiä niitä kirjottajia, joiden takia mä vieläkin uskon, että suomen kielellä on jotain tulevaisuutta ficcimaailmassa, tai no ylipäätään missään.

Jotenkin tässä ei kuitenkaan ole sellasta hienoutta, kun jossain drotsin ficeissä, kun jään vaan ihkuttamaan niitä hienoja sanavalintoja. Tässä tää kieli on niin normaalia, sellasta yleistä suomenkieltä, mutta siitä on jotenkin tullut sellainen sävy, ettei tää oo yhtään takkuilevaa, tökkivää millään tavalla. Tietysti täällä on muutamia sellasia hauskoja sanavalintoja pitämässä sanaston runsaana ja antamassa lisää elävyyttä tekstiin.

Mutta ehkä mä silti eniten tykkään miten näin tylsästä juonesta, tylsässä ympäristössä ja tylsistä tyypeistä  on saatu niin hyvä ficci aikaan. Kuitenkin kaikki nää on niin tavallisia tyyppejä, että varmaan pystyis erottamaan omat kaverit näihin ja omaan maailmaan sijottamana. En mä tiiä miten mä selittäisin tätä ficciä ilman että tästä saa tylsän vaikutelman. Ehkä vaan paras sanoa että Tom opettaa Billiä matikassa ja kiitokseksi opetuksesta ne panee. Joo. Ja niitten suhde aiheuttaa joitakin ongelmia, tietty, kun niitten pitää piilotella asiaa ja tunteet kehittyy.

Ehkä mä jäin odottamaan enemmän sellasta juttua, että ne on kumpikin poikia ja että Tomille koko homma olis jotenkin isompi shokki. En tiedä millä tavalla sen olis tonne saanu, enkä tiiä että millä tavalla sen pitäis olla shokki (tai no, ne asuu pienessä kaupungissa, jossa kaikki tietää toisensa ja vaikka mitä mutta silti). Toisaalta mä kyllä tykkään miten Bill vaan on tollanen, että se tekee mitä se haluaa ja sitten Tom vaan menee mukana ja yrittää pärjätä siinä. Vaikka toisaalta Tom on se joka opettaa Billille matikkaa ja saa Billin jollain tavalla käyttäytymään ficissä vähän inhimillisemmin.

Toi lopetus kuitenkin tuntui hyvältä ja sopi tähän ficciin mun mielestä täydellisesti. En nyt ala spoilaamaa ja kertomaan, et miten tää ficci loppuu, koska eihän se nyt oo mitenkään ees hauskaa. He. Menkää ja lukekaa. Ja sitte voitte heti perään lukea sen tähän tulleen jatkon Twentyseven, joka siis oikeesti on yhtä hyvä ku tää, vaikka normist mä mollaisinki jatko-osia. Niin joo. Teen ehkä siitäki joskus merkinnän, kun pääsen niiin pitkälle. Mutta joo. Lukekaa ja kommentoikaa!