Vaan minä en ole kala [Harry Potter, HD, Ron/Herm, death, suomi]

Vaan minä en ole kala by Tala Sohalia

Sota on jättänyt jälkensä heihin kaikkiin. Harryn ja Dracon tulee löytää itsensä ennen kuin he voivat löytää toisensa.

Tää on jotain uskomattominta, mitä oon varmaan ikinä lukenu. Sillon ku ekaa kertaa luin tätä niin olin ihan helvetin moises taivaas ja rakastin jokaista sanaa ja pystyin vaa ajattelemaa et kuin hyvin ja hienosti tää on kirjotettu, enkä oikeestaa mitään negatiivista. Ei sen negatiivisen löytäminen vieläkään ole mitenkään helppoa, mutta oon mä täältä jo pari asiaa löytäny nyt kolmannen lukukerran jälkeen. Ja täs tais olla viel jotain muita parituksia, mutta musta noi tuntuu nyt kaikkein tärkeimmiltä, enkä muista muita. Ha.

Mutta siis. Ensimmäisessä osassa Harry on ollut kadoksissa sodan jälkeen kauan (en muista tarkkaan, koska tässä nyt on paljon yksityiskohtia), mutta tarpeeks kauan, jotta monet on yrittäny löytää sitä ja jäljittäny ja viimein Draco lähetetää perään ja Harry luovuttaa ja palaa ystäviensä luokse. Ja siitä alkaa pitäkä toipuminen sodasta ja vastaavasta, mitä ei kyllä hirveen tarkasti kerrota muuta kuin Dracon osuudesta. Ja tietysti samalla alkaa Harryn ja Dracon kaoottinen suhde, joka päätyy Harryn osalta sairaalaan ja Dracon osalta eräänlaiselle hullujenhuoneelle, josta alkaakin sitten toinen osa.

Toka osa on kokonaan Dracon ajasta Keitaalla ja kolmas osa on miten nää kaks palaa yhteen kun kumpikin on selvinny ja löytäny oman elämänsä suunnan ja niitten tiet kohtaa. Ja kaikki tää tuntuu niin tarkkaan mietityltä ja suunniteltulta. Ja tietysti lopetus on nätti ja mun lemppariosio koko ficissä, vaikka se saaki mut aina itkemään. Ha. Mut kaiken kaikkiaan täs on 45 lukua plus epilogi. Joo.

Anyways. Vaan minä en ole kalassa kaikkein parasta on miten kaikki on tarkkaan harkittu ja miten kaikilla on jokin looginen päätelmä, eikä mikään vaa mee sen takii et nyt kirjottajan tekikin mieli kirjottaa näin. Varmana tää on muuttunu ficcarin mielialojen mukaan, mut tää ei tunnu siltä, et yhtäkkii tulee joku suuri muutos johonkin, kaukana siitä.

Erityisesti Harryn tuntemukset ja ajatukset ja motiivit sopii ihan törkeen hyvin tähän ficiin. Se tuntu sopivan sekä itse alkuperäiseen Harryyn, että just tossa tilanteessa elävälle henkilölle ois sopinu. Dracosta en ihan pysty sanomaan samaa. Toisaalta mä ymärrän, että miten se muutos tuli sieltä ja miten siihen muutokseen päästiin ja mä ymmärrän että mistä se ekassa osiossa oleva Draco tuli, mutta silti se ei oo ihan niin hyvä kuin Harry.

Ja sitten noitten kahden lapsi. Joo. Sen tarinan saatte lukea lukemalla koko ficin, mutta mä tykkäsin siitä koko ideasta, että ne saa muksun. Ja tää ei oo sellanen tyhmä mpreg juttu, ku mpreg ficit yleensä on. Tässä on kunnon selitys, että miten se tapahtui ja että sillä ihan oikeesti oli vaikutustu Harryyn aikana ja jälkeen. Ja oikeestaa yks kolmasosa täst ficist keskittyy siihen jälkeen raskauden osioon. Mutta ei siitä enempää. Piti vain sanoa, että tässä on loogisuutta, eikä takerruta sellaisiin pieniin yksityiskohtiin ja liikakerrontaa asiasta, jolloin se koko fiilis pysyy hyvänä ja koko mpreg osio pysyy hyvänä.

Kuitenkin. Koska mä löydän ficeistä melkein aina yhden tai kahden hieman häiritsevän osuuden, löysin mä nyt tästäkin. Valitettavasti se on ehdottomasti repliikkien kökköys. Tähän koko ficciin olis ihan satavarmana saanu varmaan miljoona ihan helvetin upeeta dialogia ja hienoa, syvällistä keskustelua. Kuitenkin mun mielestä nää jää vähän vajaiks ja tönköiks, nää ei kuullosta sellaselta sujuvalta puheelta, mitä vois kuulla ihan puhuvien ihmisten suusta. En nyt lähe ettimään mitään tiettyä kohtaan, otin vain ekan mikä tuli vastaan.

"Edelleen sama itserakas kusipää, Malfoy?"

"Edelleen täynnä omaa ylemmyyttäsi, Potter?"

"Ei tarvita paljoa, että on ylempänä kuin sinä”, Harry sihahti inhoten.

"Siitäkin huolimatta, että minä kannan vastuuta seurauksista, jotka sinä aiheutit?"

En mä tiedä. Ehkä joku ajattelee, et toi ihan hirveen hyvää ja sujuvaa keskustelua, mut en mä tiiä. Okei. Ehkä mun on pakko myös myöntää, et mun on vaikee löytää hienoa ja sujuvaa keskustelua, josta tykkäsisin ite ja se tuntuis hyvältä (sellasia kyllä on, mutta aika harvassa).

Äh. Kuitenkin. Tää todellakin on lukemisen arvoinen ja tunteita herättävä. Yksinkertaisesti yksi parhaimmistoa suomenkielisistä ficeistä, joita oon koskaan lukenu.